Lisää diagnooseja

Meninpä sitten metsästämään lisätietoa pakko-oireista ja sun muista ja keksin vielä itselleni uuden diagnoosin, nimittäin hypokondrian eli suomeksi sanottuna olen luulosairas! Minulla on siis kaikki muut maailman taudit, mutta luulosairashan en kyllä ole... :D

Tämä hypokondria on siis yksi versio pakko-oireisesta häiriöstä ja thänk gaad, että minulla se on onneksi aika lievä. Kuvittelen toki jatkuvasti, että minulla on jokin kammottava tauti, mutta saan kuvitelmani yleensä pysymään edes jonkin laisissa raameissa, etten ole hyppäämässä tasalta ja puolelta lääkärissä. No, nyt kun tiedän tämänkin, niin taidanpa tosiaan varata joltain psykolta ajan ja keskustella, että voisiko näille kaikille pikku oireilleni olla jokin viisaampikin lääke kuin Citalopram...

Tähän mennessä olen kuvitellut sairastavani sydänvikaa, keuhkosyöpää, maksavauriota (tosin se ei olisi ihme näillä alkoholimäärillä) ja lisäksi kuvittelen usein, että saan jonkun aivohalvauksen tai vastaavan, jos jokin pienen pieni oirekin siihen viittaa. Ainiin ja olen myös kuvitellut itselleni viime syksynä laskimoveritulpan, tosin siinä oireet olivat erittäinkin todelliset ja jälkeen päin selvisi, että jalassa oli kuin olikin joku tulehdus, joka aiheutti oireet, joten ihan höpöjä en sillä kertaa kuvitellut...

Että sellaista elämää kaikkien pelkotilojeni kanssa, ei ole ihme, että minun kanssani on hankala elää, kun näin rupeaa erittelemään... :S

Oho!

Enpäs ole saanut aikaiseksi tännekään kirjoiteltua, monta kertaa on ollut mielessä juttuja, mitä pitäisi jaarittaa, mutta kun on saamaton, niin on saamaton.

Viime aikoina on ollut kouluhuisketta ja juhlahumua ja töitä, aina vaan pirusti töitä! Koulujuttujen takia kaikki työt ovat kroonisesti myöhässä ja myös kellokortti kroonisesti miinuksella... Tänä aamuna tuntui suorastaan huimalle, kun huomasin, että olen tällä hetkellä "vain" 2,5 h miinuksella... Ehkä tästä voisi päästä jo väliaikaisesti plussan puolelle. Kun saisi vielä työtkin ajan tasalle, niin olisi huippua! Tosin voisin kyllä nytkin olla tekemässä töitä, enkä kirjoittamassa työkoneella tänne, mutta iski sellainen laiskotus, ettei ole järkeä, joten ajattelin käyttää sen hyödyksi tyhjentämällä pääkoppaa tänne.

Kävin maanantaina ensimmäistä kertaa elämässäni vertaistukiryhmässä. Tosin sillä kertaa paikalla sattui olemaan vain ohjaaja, mutta sainpa sitten yli tunnin jaaritella hänen kanssaan kahdestaan minun sairaudestani. Virkistävää saada puhua vain itsestään, eikä tarvinnut kuunnella juuri ollenkaan! :) Sen tunnin aikana tuli esiin monta asiaa, jotka olivat olleet aiemmin minulle ihan utopiaa. Niin kuin esimerkiksi se, että hetkelliset ajatukseni vaikkapa parvekkeelta alas hyppäämisestä tai toisen ihmisen lyömisestä eivät olekaan osoituksia siitä, että olen väkivaltainen ja itsetuhoinen, vaan ne ovat pakko-oireisia ajatuksia, jotka tulevat tietyissä tilanteissa ja kuuluvat ahdistuneisuushäiriön oireisiin. Tästä voidaankin sitten tehdä diagnoosi, että olen sairastanut tätä pirun tautia ihan kakarasta asti. Ja kukaan ei tietenkään ole tajunnut mitään, kun en ole koskaan aiemmin tätä kenellekään sanonut!!! No, vasta 25-vuottahan tässä on elelty, niin parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan... :)

Ohjaaja kehotti minua myös kysymään lääkäriltä nimenomaan ahdistuneisuuteen ja pakko-oireisiin käytettävää lääkettä Cymbaltaa... Pitääkin käydä tutkimassa, olisiko se minulle "se oikea"...