Henkinen ja ehkä myös fyysinen krapula

Huoh, mikä viikko! Yhtä säntäilyä ja tekemistä kokonaisuudessaan ja eilen sitten uuvuttavien luentojen jälkeen, joilla en muuten oppinut mítään, ystäväni syntymäpäivät. Väsyneenä ja nälkäisenähän on tosi fiksua juoda alkoholia varsinkin ihan kirjaimellisesti humaltumistarkoituksessa. No, olin sitten melko hyvässä hutikassa illalla ja onnistuin hävittämään puhelimeni. Sitä ei ole löytynyt mistään, ei ravintolasta, ei taksista eikä se ollut ainakaan iltapäivällä eksynyt poliisilaitokselle löytötavaroihinkaan. Elelen siis tällä hetkellä työpuhelimeni varassa, jossa ei tietenkään ole juuri kenenkään puhelinnumeroita ja harvalla tietysti on sen numeroakaan... Pitää vielä huomenna soitella poliisilaitokselle, josko se olisi ilmaantunut sinne, ettei tarvitsisi ostaa uutta puhelinta ja metsästää puhelimessa ja kortilla olleita puhelinnumeroita kissojen ja koirien kanssa.

Nyt voisi siis pitää korkin tuosta siideripullosta kiinni vähän aikaa. Lupaan yrittää, mutta totaalilakkoon en mene. On minulla vielä niin paljon niitä päiviä, jolloin en selviä ilman siideriä tai paria. Olen monesti miettinyt, että jos siitä ei tulisi krapula ja se ei olisi niin mielettömän epäterveellistä, niin parempaa lääkettä ahdistukseen ei olekaan... :) Minulle ainakin passaisi, jos lääkäri määräisi ahdistukseen reseptillä kuivaa omenasiideriä =)

Fyysinen krapula ei ole läheskään niin paha kuin henkinen, mutta lieviä oireita on ilmassa, nimittäin nälkä. Olen syönyt tänään puoli pussillista paahtoleipää, pussillisen popcornia ja ison lautasellisen makaroonimössöä ja vieläkin voisin syödä. Onneksi huomenna on taas jumppapäivä, niin pääsen kuluttamaan tänään mässättyjä herkkuja pois perseestä ja mahasta.

Äkäilyä

Isäntä sai taas aiheen valittaa...Kysyi, että olenko juonut mitään tänään ja vastasin todenmukaisesti, että olen, lasin punkkua...Olis pitänyt vastata, että en ole, kun eihän se sitä mistään olisi voinut tietää, että olenko vaiko enkö, mutta hirmu murpatus, että taas...No anteeksi! Sanoin kuitenkin, että tunnustin kuitenkin... Mutta ei tainnut tykätä. Yllätys, pitäisi kai kehittää itselleen viisaita harrastuksia, mutta kun ei riitä into. Jos saan jumpassa käytyä kerran pari viikossa, niin eikö tässä nyt sitten kuitenkin tehdä edes jotain? On niitä ollut niitäkin aikoja, jolloin ei pysty mihinkään muuhun kuin käymään töissä ja pönöttämään loppuillan jossain baarissa tai kotona ahdistuksen parissa. Ja käynhän minä kuitenkin vielä töissä, pystyn siihen, se pitää minut järjissäni, mutta illat on edelleen vaikeita. Kuka poistaisi illat minun elämästä, ne on liian vaikeita, vieläkin...

Elämä on haasteellista...No, toivottavasti tästäkin selvitään. Jos ei selvitä, niin sitten varmaan varmaan ruetaan ihan tosissaan ryyppäämään ja lopetetaan työnteko. Elämä on...

Jösses, elämän kevät

Tänään pidin tupperit kavereille... Minulla oli jopa mukavaa, mutta siihen vaikutti ehkä lasillinen punaviiniä, joka oli pakko nauttia ennen vieraiden saapumista, koska otin sitten pikku kohtaukset tuolla kaupassa. Ensinnäkin, menin ostamaan maitoa kahviin, kun meillä sitä ei koskaan ole ja marssin aivan normaalisti kaupan kassalle. No, siinä minun edessäni joku melko nuori tyttö, ikää arviolta 12-13 vuotta, oli laittanut "vähän" hajuvettä. Se turhan voimakas tuoksu sitten sai aikaan sen, etten voinut hengittää ja avot: muutama hetki ja minulla on täysi kohtaus päällä. Sinnittelin väkisin kassalle maksamaan sen halvatun maidon ja sitten vaan äkkiä pihalle. Pakkanenhan tunnetusti auttaa hengitysvaikeuksiin, olivat ne sitten oikeita tai kuviteltuja... Kotimatka olikin sitten ihan hengenhaukkomista ja itkua ja hammastenkiristystä. Meinasin jo perua koko tupperit, mutta onneksi käsi osui punkkuun, jonka olin ostanut viikonloppua varten. Lasillisen avulla selvisin siihen, että vieraat lähtivät ja nyt yritän toisella lasillisella selvitä vieraiden aiheuttamasta stressistä.

Diagnoosi: olen näköjään ainakin henkisesti hajuallerginen.

Kohtaukset ovat siis palanneet muutaman viikon tauon jälkeen. Saa nähdä miten selviän viikonlopun rääkistä, kun minulla on torstaina ja lauantaina luennot, joille joudun itse ajamaan autolla, morjens sentään.... Autolla ajaminenhan on ihan meikäläisen lempparia.

No, nyt saunaan rauhoittumaan ja sitten nukkumaan, että jaksaa taas taistella itsensä huomenna töihin...

(ylimääräiset) lääkkeet sotkevat kaiken...

No niin, ahdistus on palannut, kiitos... Johan tässä olikin aika pitkä tovi, että olin jo lähes normaali, viime viikollakin ajoin itse autolla pimeällä yksin yli sata kilometriä, enkä saanut yhtään kohtausta. Tupakkaa tosin paloi aika mielettömän paljon...

Nyt sain antibiootit poskiontelon tulehdukseen ja se ilmeisesti alentaa Citalopramin tehoa, joten olen ahdistunut ja kun olen ahdistunut, niin juon liika siideriä ja sitten seuraavana päivänä ahdistaa vielä enemmän. Hienoa, toivottavasti tämä helpottaa, kunhan tuo lääkekuuri parin päivän päästä loppuu, perjantaina pitäisi kammeta vielä luennoillekin.

Mutta positiivistakin on tapahtunut, kävin tänään shoppailemassa itselleni kolme paitaa ja farkut ja maksoin niistä yhteneensä 25 €, KÄSITTÄMÄTTÖMÄN halpaa... Ja kaikki vaatteet sattuivat olemaan vielä sopivia ja hyvännäköisiä päälläni, sillä enhän minä voinut tässä ahdistuksessa tietenkään mitään sovittamaan mennä, kahmin vain ensimmäiset käteen osuvat mukaani. Nyt voin taas vähän aikaa olla tyytyväinen, eikä rahastakaan tarvitse huolehtia kun työnantaja vaihtoi vakituisten työntekijöiden palkanmaksupäiväksi kuun 15. päivän, joten perjantaina tulee palkka, vaikka se tuli vasta tammikuun viimeisenä päivänä viimeeksi. Rahantuloa ei voi estää.

Lisäksi olen täysin koukuttunut Stephanie Meyerin vampyyrikirjoihin, kannattaa lukea, ovat älyttömän hyvin kirjoitettuja. Tosin kirjat ovat pateettista romantiikkapaskaa sisällöltään, mutta tarina on kyllä mielenkiintoinen. Kuinka kukaan muu kuin joku himouskovainen mormoni voisi keksiä, että on olemassa hyviä vampyyrejä, joista yksi rakastuu tavalliseen tyttöön ja tyttö häneen ja he eivät voi fyysisesti saada toisiaan. Sitten tytön poikapuolinen ystävä (joka rakastaa tyttöä salaa), muuttuu yhtäkkiä ihmissudeksi, joka on taas vampyyrin verivihollinen ja loppujen lopuksi molemmat otukset kilvoittelevat samasta tytöstä, joka rakastaa sitten kuitenkin näitä molempia, mutta ei tietenkään osaa päättää, kumman haluaa... En ole vielä päässyt loppuun asti kirjoissa, mutta alan olla pikku hiljaa sitä mieltä, että molemmat pojat ovat kyllä todella pönttöjä, kun jaksavat rakastaa niinkin idioottia tyttöä...

Mutta taidanpa jatkaa sen viimeisen osan lukemista, niin saan lopulta tietää, kumman se tyttö nyt valitsee, vai saako valittua kumpaakaan... HUOH!